PalvelutAjankohtaistaTietoa alastaOrganisaatioJäsenilleTESLinkit

HAKU

 

AJANKOHTAISTA

Uutiset

31.1.2008
Urakointipäivät 2008:
Infra-alan suhdannetilanne jatkuu hyvänä


Infra ry:n urakointipäivillä 31.1. puhuneen Tampereen ammattikorkeakoulun lehtorin Eero Nippalan mukaan infra –alan suhdannetilanne jatkuu kuluvana vuonna hyvänä. Nippalan laatiman selvityksen mukaan maarakentamisen volyymi jatkaa kasvuaan, tosin hieman hidastuen. ”Käänne huonompaan on tapahtunut, mutta vaikka kasvu hidastuu, mitään merkittävää notkahdusta ei ole näköpiirissä” Nippala toteaa. Uudistalonrakentamisen luvat ovat kääntyneet laskuun, mikä näkyy myös infra-alan tuottajien työkannassa. Talonrakentamisen pohjatöiden osuus on lähes miljardin euron luokkaa. Kyse on siis merkittävästä osasta koko infrarakentamisen volyymissä, joka kokonaisuudessaan on reilut kuusi miljardia euroa.

Nippalan optimismi perustuu Maarakennusalan neuvottelukunnan MANK ry:n ja liikenne- ja viestintäministeriön VTT:ltä tilaamaan selvitykseen. Nippalalla, joka yhdessä VTT:n Pekka Pajakkalan kanssa on selvityksen laatinut, on perspektiiviä asiaan jo vuodesta 1983 asti.

Viime kesänä kuumana käynyt keskustelu Infra-alan väitetystä ylikuumenemisesta oli myös esillä urakointipäivillä. Liikenneministeri Anu Vehviläisen asettama selvitysmies, RIL:in hallituksen puheenjohtaja Jorma Haapamäki, kertasi selvityksensä tuloksia alan toimijoille. Selvitys haluttiin tehdä, kun kävi ilmi, että kolmen suuren hankkeen tarjoushinnat ylittivät roimasti Tiehallinnon laatimat kustannusarviot.

”Suhdannetilanne viime kesänä oli haastava, mutta ei ylikuumentunut.” totesi Haapamäki. Etenkin Tiehallinto sai Haapamäeltä sapiskaa. ”Kustannusarvioissa ei oltu tehty suhdannenousujen arviointeja, kustannusarviot perustuivat tiesuunnitelmatasoisiin, siis puutteellisiin suunnitelmiin, suunnittele-toteuta –urakka on ollut suhdannetilanteeseen huonosti sopiva.” Haapamäki listasi.

Korjaaviksi toimenpiteiksi Haapamäki ehdottaa Tiehallinnon toiminnan ja valtion budjettikäytännön kehittämistä, parempaa suhdanne- ja markkinaseurantaa, liikennepolitiikan pitkäjänteistämistä sekä uusien rahoitus- ja omistusmuotojen selvittämistä.

Haapamäen ehdotukset on otettu alalla tosissaan ja ala on jo ryhtynyt toimenpiteisiin Haapamäen ehdotusten toteuttamiseksi.

Urakointipäivillä puhunut Tiehallinnon hankintajohtaja Jukka Karjalainen kertoi, että Tiehallinto on perustanut suurten investointien hallintayksikön, joka vastaa jatkossa kaikkien suurten investointihankkeiden hankinnasta. ”Myös hoidon ja ylläpidon kilpailuttamista on keskitetty.” Karjalainen totesi.

”Infra ry haluaa tosissaan ottaa alan tilasto- ja suhdannetiedon paremmin haltuunsa.” totesi Infra ry:n toimitusjohtaja Paavo Syrjö urakointipäivien avauspuheenvuorossaan. ”Kuluvana vuonna tulemme erityisesti panostamaan mm. alueellisiin ja toimialakohtaisiin suhdannekyselyihin.” Syrjö jatkaa.

Valtiosihteeri Raimo Sailas on liikenneministeri Vehviläisen toimeksiannosta selvitellyt liikenneinvestointien rahoitusta ja uusia mahdollisia rahoitusmuotoja. Valtioneuvosto puolestaan antaa tänä vuonna liikennepoliittisen selonteon eduskunnalle ensimmäistä kertaa historiassa. ”Kaikesta näkee, että infra-ala on tosissaan mukana kehittämässä yhteistä asiaamme.” Syrjö lopettaa.



takaisin