Uutiset
18.12.2007Tiehallinto on tarkistanut suurten tiehankkeiden aikatauluja ja hankintamuotoja
Valtion talousarvioon 2007 sisältyi kuusi uutta suurta tieinvestointihanketta. Tiehallinto on nyt tarkistanut vuosi sitten tehtyä aikataulua vielä kilpailuttamatta olevien hankkeiden tai hankeosien osalta. Samalla on arvioitu uudelleen hankkeisiin sovellettava urakkamuoto. Tarkistuksen lähtökohtana ovat talousarvioesitykseen tehdyt tarkistukset ja markkinatilanne. Tarjoajamäärä on ollut viimeaikaisissa urakkakilpailuissa usein aikaisempaa vähäisempi – varsinkin laajoja kokonaisuuksia sisältävissä hankintamuodoissa. Urakoiden jakaminen osiin toteutuu alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, mutta markkinatilanteen vaatiessa ositusta voidaan vielä lisätä.
Kilpailuttamisohjelman mukaisesti kilpailutettiin viime kesään mennessä neljä ensimmäistä hanketta, joista kolmessa urakkahinta ylitti 30 – 50 % tilaajan kustannusarvion.
Kustannusylitysten vuoksi hallitus teki talousarvioesitykseen 2008 muutoksia, jotka korottavat mainittujen kolmen hankkeen sopimusvaltuutta ja siirtävät kahden hankkeen, Kt 51 Kirkkonummi – Kivenlahti ja Vt 14 Savonlinnan keskusta, aloitusta.
Lisätietoja tiehallinnon nettisivuilta
takaisin
EXTRANET
TOIMIALAT
» Asfaltointi» Bitumi-indeksi
» Standardit



